Osmo Soininvaaran tahdittamaa pääkaupunkiseudun suurkuntakeskustelua on käyty ymmärrettävästi pääasiassa sisäpoliittisesta näkökulmasta. Tänä globaalien markkinoiden aattoaikana olisi kuitenkin hyvä havaita alueellisen 'brändin' ja yleisen tunnettuvuuden merkitys ensivaikutelman tekijänä potentiaalisille ulkomaisille yhteistyökumppaneille. Suomessa asuu suurinpiirtein saman verran kansalaisia koko maassa, kuin maitse vain kuuden tunnin päässä sijaitsevassa Pietarin kaupungissa naapuri Venäjällä.
    

Tämän päivän 'reaaliongelmat', kuten Venäjän ja Balttian suhteellinen tuntemattomuus globaaleilla markkinoilla, sekä turvattomuus sijoittajien ja yritysten silmissä eivät ole kiveenkirjoitettuja pysyviä maailman rakenteita. Meidän on syytä ottaa huomioon, että tälläkin hetkellä näiden maiden kehityksen kärki tekee herkeämätöntä työtä tämän tilanteen muuttamiseksi.
     

Pääkaupunkiseutu ei voi perustaa tulevaisuuden strategioitaan vain sen varaan, että toimisimme luotettavana kauttakulku- ja rantautumisreittinä muille markkinoille. Niin kutsutun Suur-Helsinki alueen tulevien sukupolvien yrittäjien markkinointiponnisteluja ei varmasti haittaisi olla helsinkiläisiä yrityksiä sen sijaan, että olisivat jostain sieltä ihan läheltä Keravalta tai Espoosta.
     

Suomessa ei ole toistaiseksi yhtä ainutta suurkaupunkia. Opiskeltuani kansainvälisissä yhteisöissä Lontoossa sekä Prahassa, olen havainnut, että jopa kansainvälisten suhteiden yliopisto-opiskelijoiden on vaikeaa sijoittaa edes Helsinkiä maailmankartalle.
  

Ymmärrän hyvin kuntarakenteiden muutoksen aiheuttaman suojelureaktion mutta tämän päivän päätökset ovat myös vastuukysymys tulevia sukupolvia silmälläpitäen. Maailma muuttuu. Vielä muutama vuosisata sitten Sveaborg (Suomenlinna) oli Suomen kolmanneksi suurin kaupunki (ennen Helsinkiä) ja Töölön kaupunginosa kattoi yli puolet nykyisestä Helsingin keskustasta. 

Katson, että vaakakupissa on tärkeämpiäkin asioita, kuin paikallispatrioottisten kuppikuntien kädenväännöt. Mikäli emme turvaa alueellista kilpailukykyämme maailmanmarkkinoilla, olemme vaarassa uhrata koko pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamallin markkinakilpailun säälittömälle alttarille.
     

Mikäli emme kykene rakentamaan alueellista hyvinvointia yhteiseltä kulttuurilliselta pohjalta, miten voimme edellyttää sen onnistuvan laajemmalla kansainvälisellä EU-tasolla?
     

Lauttasaari-seuran puheenjohtaja ehdotti vuonna 2001 taloustehokkuuteen nojaten, että Lauttasaaren kaupunginosan tulisi itsenäistyä Helsingin kaupungista ja perustaa oma kuntatalous. Miten olisi jos itsenäistettäisiin Keilaniemi ja Ruoholahti kokonaan omiksi valtioiksi?